Plastiikkakirurgia ja dermatologia

Ultherapy®-kasvojenkohotus

Ultherapy® -hoidossa kohdistetaan mikrofokusoitua ultraäänienergiaa tarkasti oikeisiin ihokerroksiin, jolloin saavutetaan tehokas kudosta kiinteyttävä ja kohottava vaikutus. Lämpöenergia käynnistää ihossa luonnollisen reaktion, joka sekä vahvistaa heikentynyttä kollageenia että synnyttää uutta. Ihon pintaa ei vaurioiteta, ja hoito soveltuukin kaikille ihotyypeille vuoden ympäri – myös miehille. Luonnollinen lopputulos saavutetaan jo vain yhdellä hoitokerralla, ja lopulliset tulokset näkyvät noin 3-6 kuukauden kuluttua hoidosta. Laite on kehitetty USA:ssa, ja sillä on ainoana non-invasiivisena kohottavana laitteena myös USA:n FDA-hyväksyntä. Ultherapylla on tehty maailmalla reilusti yli miljoona hoitoa, ja Suomessakin jo toistatuhatta hoitoa!

Ulthera on käytetyn teknologian pioneeri ja kehittäjä, mutta markkinoille on tullut viime vuosina myös paljon laitteen kopioita, joita usein kutsutaan ”HIFU-laitteiksi”. Suuri osa tällaisista laitteista tulee Kiinasta, eikä niillä ole lääketieteellistä tutkimustaustaa tai todisteita turvallisuudesta (eikä myöskään FDA hyväksyntää). Ulthera on lisäksi markkinoiden ainoa laite, jossa on reaaliaikainen ultraäänikuvantaminen – vain tällä voidaan taata että hoito kohdistuu tarkasti juuri oikeaan ihokerrokseen. Ulthera on todistetusti tehokas ja turvallinen, ja siitä on olemassa kymmeniä kliinisiä tutkimuksia ja julkaisuja. Suomessa laite on käytössä vain terveydenhuollon toimintaympäristöissä, ja laiteen käyttäjät ovat aina erikoislääkäreitä (mm. plastiikkakirurgeja) tai terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

Voit tarkistaa aidot Ultherapy-palveluntarjoajat osoitteesta https://locator.ultherapy.com/finland Ultherapy

Ultherapy-uluttajaesite .PDF

Ulterapy professional brochure .PDF

Lisätietoja: www.ultherapy.fi

Valmistajan kotisivut: http://www.ultherapy.com/